YK-V:n kasvatti Otto Niittykoski on saanut ensimmäiset aikuisten arvokisat omalta osaltaan hoidettua, kun Oberstdorfin MM-kisat jatkuvat vielä sunnuntaihin. Otto saavutti vasta 19-vuotiaana uran parhaat sijoitukset aikuisten arvokisoissa. Oberissa tuloksetkin olivat nousujohteisia – sijoitus parhaimmillaan 30. ja tärkeä lenkki Suomen joukkueessa.
Saimme tuoreeltaan Oton kisakuulumiset ja myös terveisiä alueen junioreille:
Mm-kisamatka oli varmasti hienoa kokemus, pääsitkö miten hyvin tutustumaan Suomen joukkueeseen ja muiden maiden joukkueisiin? ”-Kisareissu on ollut kyllä kaikin puolin mielekäs. Kaksi vuotta sitte Seefeldissä olin jo mukana ja silloin pääsi näkemään miten hommat toimii. Nyt oli helppo tulla porukkaan mukaan, kun ei tarvinnut muuta kuin pitää ja päästää” kuvailee Otto kokemuksiaan. ”Kisareissunahan tämä ei hirveästi poikkea muista. Rutiinit on aina samat joka kisoissa. Muiden maiden urheilijoiden kanssa ei paljoa ole päässyt tutustumaan erityisolojen takia.”
”Yhdistetty on nykyään lajina niin pieni, että aina kun haluaa apua sitä varmasti saa. Urheilijoita halutaan selkeästi pitää lajin parissa. Koko ajan on tuntunut, että pääsee etenemään urallaan jos vain haluaa.”

Miten koet kasvun ja kehityksen junioriajoistasi? ”Liito-orava cupista MM-kisoihin on kyllä ollut pitkä matka, mutta missään vaiheessa kukaan ei ole sanonut, että se ei olisi mahdollista. Eikä olekaan! Omassa tapauksessa tuntuu että MM-paikat ovat tulleet lähes itsestään tämän toimivan systeemin ansiosta.”
”Ei olisi liito-orava cupissa koskaan kyllä uskonut, että tänne asti pääsisin. Se on ollut hyvä ponnahduslauta eteenpäin.
Mitä terveisiä haluaisit kertoa pohjalaisille junioreille? ”Nuorena pitää muistaa, että urheilu ei ole tärkeintä. Hauskan pitäminen ja monipuolisuus ovat ne asiat mitkä vieläkin ovat urheilun parhaita puolia. Kaikki on kyllä mahdollista myös Pohjanmaalta tuleville yhdistetyn harrastajille!